Tule huovuttamaan HEVOSILLA! (ja miksei myös hevosia =D).

Kurssilaiset pääsevät kokeilemaan perinteistä menetelmää, jolla jurttia on huovutettu kaukoidässä!Tällä kertaa emme rakenna jurttaa vaan osallistujat voivat huovuttaa haluamansa kokoisen työn – vaikkapa huovan, istuinalustan, satulahuovan, taideteoksen, keinutuolin maton – tai jopa keppihevosen! Työt rullataan pressun sisään tiukaksi kääröksi, jota hevonen vetää. Näin saamme märkähuovutettua isoja töitä ilman lihasvoimaa. Ja samalla halukkaat pääsevät hevosajelulle 😊. Meiltä voi ostaa karstattua villaa, pestyä raakavillaa ja/tai käyttää omaa villaa. Meillä voi myös hyödyntää pientä karstamyllyä ja käsikarstoja. Töihin voi yhdistää vaikka villakiehkuroita efektiksi. Valmiita töitä voi vielä koristella neulahuovuttamalla. Kurssin hintaan sisältyy lounas ja iltapäiväkahvit. Tervetuloa viettämään hauskaa, inspiroivaa ja mielenkiintoista päivää yhdessä!  Kurssi järjestetään Rantakorven tilalla, jossa pääsee tekemään tuttavuutta monenlaisten eri eläinten kanssa luonnonläheisessä ympäristössä. Lapset pääsevät mukaan vain ruokailun hinnalla (10€/lapsi), mikäli he osallistuvat saman työn tekemiseen aikuisen kanssa.  Tämä voi siis olla ihana tapa viettää kesälomapäivää yhdessä lasten kanssa! Kurssin vetäjänä toimii monipuolinen villataiteilija Ellu Bondar. Kurssin hinta on 110 euroa. Kurssi toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 10 henkeä.

Lisätietoja ja SITOVAT ilmoittautumiset pe 8.7. mennessä. Ilmoittautuneille lähetämme päivän ohjelman ja laskun, jonka eräpäivä on 15.7.22.Johanna Koivuluoma p.050-5775881 johanna.koivuluoma@gmail.com

 Kurssin vetäjän Ellu Bondarin töihin voit tutustua: www.ellunhuopa.com  instagram: @ellunhuopa