Paimenkoirat

Paimenkoirat työkavereina
Rantakorvessa paimenkoirat ovat tärkeät työkaverit päivittäisessä työssä. Lampaiden ja nautojen siirtely ja käsittely on helppoa – ja hauskaa 😊 koirien kanssa. Nämä fiksut koirat oppivat nopeasti, mitä niiltä odotetaan päivittäisissä rutiineissa. Talvikaudella koirat pitävät lampaita toisessa päässä karsinaa, jotta kuivitus onnistuu kätevästi ilman, että tarvitsee ”kahlata” lampaiden keskellä, jotka eivät suostu liikahtamaankaan vaan odottavat, että heitä rapsutetaan! Koirat voivat myös siirtää lampaat ulkotarhaan jaloittelemaan ja auttaa lampaiden erottelussa, mikäli osa täytyy ottaa erilleen ja siirtää toiseen paikkaan. Laidunkaudella – toukokuusta myöhäiseen syksyyn koirat auttavat lampaiden siirtelyssä lohkolta toiselle ja hakevat lampaat tarkastusta ja käsittelyä varten. Koirat myös pitävät laumaa kasassa tarvittaessa. Karitsointiaikaan koirat saattavat auttaa myös tuttipullokaritsoiden pyllyjen pesemisessä!
Tilan koirat ja kasvatus
Tilalla on kaksi työlinjaista bordecollieta. Felltop Fanny eli Fani muutti tilalle nelivuotiaana valmiiksi koulutettuna ja paimennuksen perusradan suorittaneena. Fani on ollut kimpale kultaa, niin suureksi iloksi ja avuksi se on ollut päivittäisissä töissä. Upean luonteen ja hienon rakenteen omaava Fani on pyöräyttänyt kolme pentuetta maailmaan. Ensimmäisestä pentueesta tilalle jäi Ruska, jonka kanssa Johanna on opetellut paimenkoiran kouluttamista ja sitä kautta on avautunut uusi kiehtova mielenkiitoinen maailma.
Fanilla on yhteensä 18 pentua, jotka ilahduttavat montaa kotia ja auttelevat lampaiden pitämisessä järjestyksessä. Nyt Fani on jo ansaituilla eläkepäivillä ja tapailee vain meillä vierailevia lapsukaisiaan. Kaikkien Fanin lapsien isä on punaturkkinen upea Bordeliz Sune, joka on paimennuksen kaksinkertainen suomenmestari ja edustanut Suomea monet vuodet maajoukkueessa. Fanin Viimeinen pentue sai Rantakorven -kennelnimen. Pennut ovat osoittautuneet sosiaalisiksi tasapainoisiksi koiriksi, joista on tullut rakkaita perheenjäseniä sekä harrastus- ja työkavereita. Monet pentujen omistajista käyvät treenaamassa koiriaan Rantakorven lampailla, joten pääsemme nauttimaan pennuista vieläkin! Suurin nautintohan oli tietenkin se ihan pieni pentuaika, ”riiviöajan” alettua ne muuttivatkin uusille omistajille =D.
Äitinsä jalanjälkiä seuraten, myös Ruska pääsi nauttimaan äitiydestä. Se on astutettiin mainiolla ansioituneella paimenella ja oikealla herrasmiehellä: Felltop Bobilla. Tästä rakkaustarinasta syntyi neljä hienoa pentua 4.5.22, joten pentukesästä nautimme! Näistä pennuista tuli ihania perheenjäseniä ja fiksuja paimenia. Lisää tästä pentueesta voit lukea blogista Pikkupaimenia.
24.5.2024 syntyi Ruskalle pentue nro 2!! Kokonaista viisi poikaa :). Isänä on sympaattinen Traeet’s Freyr, joka on paimenhommissa korvaamaton apu kotitilallaan Joroisissa. Molemmilta vanhemmilta on tulossa pennuille ohjaajaherkkyyttä, työintoa ja sosiaalisuutta ja niistä toivomme tulevan monipuolisia työkoiria ja mukavia perheenjäseniä. Lisää pentueesta Ruska&Frey voit lukea täältä.
![e_mode":"AutoModule","faces":["-2191_-2946_-1861_-2616"]}](https://www.rantakorpi.fi/wp-content/uploads/2022/01/IMG_20200719_132652.jpeg)

Paimenkoiratreenit
Meillä järjestetäänkin omia treenejä lähellä olevien toisten koirakoiden kanssa sekä välillä pyydetään ammattilainen pitämään treenipäivää. Lampaat ja koirat tietävät toistensa ”metkut” ja oppivat myös pian, mitä treeneissä tapahtuu. Koirien omistajat ovat siis ne, joita eniten treenataan, että ymmärtävät, mitä tapahtuu ja kuinka heidän tulee käyttäytyä=D. Perusdeana on, että koirat ohjaavat lampaat haluttuun paikkaan, ja että kaikki tapahtuu rauhassa ja hyvässä järjestyksessä. Pitää tietää, mitä lampaat tekee, mihin ne tähtäävät seuraavaksi; Mitä koira tekee, milloin koiraa voi käskeä, milloin rohkaista, milloin antaa mennä ihan vaistojensa varassa; On tiedettävä missä asennossa oma kroppa ja katse ja kädet ja liike on… Välillä kaikki menee ihan solmuun ja välillä vain ihmettelee, että kuinka tuo koira voi olla noin taitava 😊. IKINÄ ei tule täysoppineeksi, ja niinhän se on kaikkien harrastusten ja taitojen kohdalla. Mitä enemmän tietää, sitä enemmän tietää, kuinka vähän tietää!
Rantakorven tila
Rantakorven tilalla kasvatetaan pienimuotoisesti suomenlampaita ja itäsuomenkarjaa. Tila tarjoaa ratsastusretkiä, elämyksiä maatilan eläinten parissa sekä lammastuotteita.

Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto on tukenut tämän verkkosivuston rakentamista
Rantakorven Tila © 2022 | WordPress-kotisivut suunnitellut: Mainostoimisto Sitrusmedia Oy